Monet polvivaivaiset ovat olleet kiinnostuneita, auttaisiko paljasjalkajuoksu ja paljasjalkakenkien käyttö heitä välttämään vaivoja. On lukuisia omakohtaisia kertomuksia, joissa henkilöt ovat kertoneet pystyvänsä taas juoksemaan paljasjalkakengillä, ja päässeensä polvikivuista eroon.
Viimeisimmät tutkimukset myös tuntuisivat viittaisivat siihen, että paljasjalkajuoksulla saattaa olla osa muun muassa polvilumpion kondromalasian, eli ns. juoksijan polven hoidossa.
Polvilumpion kondromalasia on yksi yleisimmistä juoksijoiden vaivoista – jopa niin yleinen että se on saanut lempinimen ”juoksijan polvi”. Se voi olla jatkuva ja hankalasti hoidettava sairaus. Yksi avainasemassa oleva keino on vähentää polvilumpioon kohdistuvaa painetta.
British Journal of Sports Medicinessa julkaistu tutkimus paljasti, että paljasjalkajuoksu saattaa vähentää polveen kohdistuvaa painetta. Tutkijat mittasivat polvilumpion liikettä ja iskun kohdistumista 22 kokeneen juoksijan juostessa sekä paljain jaloin että kevyesti pehmustetuilla kengillä.
Tutkijat selvittivät, että paljain jaloin juokseminen laskee merkittävästi polvilumpion rasitusta verrattuna tavallisilla kengillä juoksemiseen. He esittävät myös, että se laskee rasitusta nivelissä 12 %:n verran. Tätä tutkimusta tukevat myös aiemmat kokeet siitä, että kengänpohjan korkeus on suoraan verrannollinen polvilumpion rasituksen määrään – korkeuden kasvaessa myös rasitus kasvaa.
Toinen tutkimusryhmä Wisconsinin yliopistosta kuvasi 30 juoksijaa juoksumatolla ja käytti biomekaanista mallia arvioimaan lihaksiin, jänteisiin ja niveliin kohdistuvaa painetta. Juoksijoita kuvattiin sekä heidän luonnollisella juoksuvauhdillaan että 10 % hitaammalla ja 10 % normaalia nopeammalla vauhdilla, jotta nähtäisiin miten tahti vaikuttaa paineen muodostumiseen.
Tutkimus julkaistiin Medicine & Science in Sport & Excercise -lehdessä otsikolla: “Increasing Running Step Rate Reduces Patellofemoral Joint Forces.” Tuloksissa askeltiheyden nopetus 110% normaalista vähensi polvilumpioon kohdistuvaa voimaa 14% ja todettiin tehokkaaksi strategiaksi polvilumpiorasituksen vähentämiseksi.
The American Podiatric Medical Association toteaa kuitenkin, että internetissä ja mediassa hehkutetuista paljasjalkajuoksun mahdollisista terveyshyödyistä huolimatta tutkimukset eivät ole vielä todistaneet sen vaikutuksia. Henkilöille, joilla on juoksijan polvi, se kehottaa ongelman avainsyiden selvittämistä fysioterapeutin kanssa ennen paljasjalkajuoksemisen aloittamista.
Mikäli sinulla on kipuja tai ongelmia, nopea ja helppo ratkaisu voi houkutella, mutta monissa ellei useimmissa tapauksissa tälläistä ratkaisua ei ole. Ei ole kaikille juoksijoille sopivaa yhtä ja oikeaa ratkaisua, eikä paljasjalkakenkien käytön ole yksin todistettu parantavan kaikkea.
Toisaalta ei myöskään ole perusteltua väittää tuettujen kenkien sopivan kaikille – kengän roolista ei käytännössä ole vielä tarpeeksi tieteellistä tietoa. Mikäli oma tilanne sen sallii, on parasta harkitusti ja varovaisesti kokeilemalla koettaa löytää itselle sopiva ratkaisu.